Paras aika myydä asunto

Paras aika myydä asunto

posted in: Myynti | 0

Mikä olisi paras aika myydä asunto? Tammikuussa on hiljaista, ihmiset ovat nääntyneitä joulun ja uuden vuoden juhlinnasta. Helmikuussa on hiihtoloma, ostajat matkustelevat. Maalis-huhtikuussa viimeisetkin pitävät talvilomiaan. Sitten on jo pääsiäinen. Juhannuksen tienoilla ei ainakaan myydä asuntoja, silloin mennään omalle tai kaverin mökille. Kesällä kaikki ovat lomalla. Syys-lokakuussa on kauhea kiire töissä, kun porukan viimeisetkin ovat palanneet lomalta, ja uusia projekteja aloitetaan. Marraskuussa on pimeää ja märkää, alakulo iskee.  Joulukuussa ei myydä mitään, kun väki valmistautuu jouluun.

 

puuportti lumessaHups heijaa, siinähän se vuosi vierähti, eikä sitä hyvää myyntiaikaa tullut ollenkaan. – Ja höpö höpö, asuntoja myydään ympäri vuoden! Joulukuussa minulla on ollut usein vuoden paras myynti. Heinäkuussakin käy kauppa, kun muulloin kiireiset uraohjukset vihdoin ehtivät kiertää esittelyjä.

 

Toki mökkikaupassa on mukavaa, ettei piha (tai koko mökki!) ole hautautunut lumeen. Omakotitalojen kauniit pihat ja puutarhat pääsevät kesällä oikeuksiinsa. Mutta näitäkin myydään joskus jopa umpihangessa. Usein omistajilla on kesäkuvia, joita voi sitten vilauttaa ostajille. Parasta aika myydä asunto on siis silloin, kun aika on sinulle oikea!

 

Paras tilanne on, että oma asunto on myyty, ennen kuin ostaa uuden. Silloin pääset tekemään ostotarjouksen ilman oman asunnon myyntiehtoa. Myyjät arvostavat sitä, että saavat rahat heti, eikä heidän tarvitse odotella ostajan asunnon myyntiä. Yhtään hullumpi ajatus ei ole vuokralle muuttaminen, jolloin voi kaikessa rauhassa etsiä sitä unelmakotia.

 

Unelmakodin löytämisestä voit lukea lisää blogistani  Unelma-asunto – mutta väärän värinen tapetti >>.

 

Jaa sivutShare on Facebook0Tweet about this on TwitterPin on Pinterest0Share on Google+0Share on LinkedIn0